Tunteja laskien...

Sieltähän se tulla tupsahti, elikkä kauan odotettu (ei innolla) nuha kipeine kurkkuineen. Ensimmäinen vilustuminen siis tälle syksylle/talavelle, joka taitaakin olla minun suurimpia ennätyksiä tällä saralla. Yleensähän sairastan kaikki flunssat poikineen, mitä vaan sattuu liikekannalla olemaan. Kai tämä on joku kotialähtö flunssa. Viime viikolla alko, ja vielä hatkuu. Aamut on aika tuskaa, mutta nyt oon kyllä tälle iltaa kokenu parannusta aiempaan. Keittelin varsin hapokasta lillinkiä (mm.inkivääriä sisältäen) ja kippasin rööristä alas, joten toivoa on. Perjantaille jos lähtee poisa, niin kiitän ja kumarran. Jos ei, niin sitten tyydyn kohtaloon ja yskiä köhisen käheää yskääni täysin palkein lentokoneen ahtaudessa, muiden matkustajien riemuksi. Mikäs piristäisikään enempi tylsää matkaa?

Viime viikolle kaavailtu shoppailureissu käynnistyi Lauantaina siis nuhaisissa tunnelmissa. Koukkasin Ankan luukkunsa uumenista reissuun kohti keskustaa. Tarkotuksena oli siis kierrellä keskustan kauppoja muutamaa joululahjaa etsien, mutta jos nyt suoraan sanon, niin höpöksihän se meni koko homma. Pari suklaarasiaa rikkaampana, tunti kaupungissa pörrättynä oltiin niin valmista kauraa että, ei voitu muuta kuin lähteä käpälämäkkeen. Meinattiin vielä ennen lähtöä, että käydään viimeisen yhteisen viikonlopun kunniaksi äpöstämässä mahat täyteen meijjän ensitreffi ravintelissa, mutta sielläkin oli kiinanmuurin mittaiset jonot, niin jätettiin väliin. Vielä onneamme kokeiltiin viereiseen Texmex puljuun. Siellä ei jonot ollu murheena, ja iloisesti lirkutteleva naikkonen ohjasi meidät pöytään. Sattuipa vaan somasti, että pöytään porotti aurinko niin täydeltä terältä, että aurinkolasit ois tarvinnut päähän. Kummallisestikkaan ei oltu näin Joulukuun paahteessa osattu varautua arskoihin, joten tultiin siihen tulokseen, että parempi tehdä pikainen poistuminen puljusta matalaaprofiilia ylläpitäen. Aluksi iloisesti lirkutellut naikkonenki vaikutti näyttävän hiukan hapanta naamaa, kun hymyn tapaiset irvistykset naamalla suoritettiin poistuminen. Kaupan kautta Ankalle, ja omat, viiden tähden pitsat uuniin vaan, plus makoisat palanpainikkeet kouraan.
Lauantaina vieteltiin myös illanistujaisia kourallisella suomityttöjä, sekä joukkoon solahti sopivasti myös vieraileva tähti Jenkkilästä, sekä Keniasta. Illanistujaiset taisi olla yhdistetysti pikkujoulut-Ankan läksiäiset-minun väliläksiäiset-sekä muuten vaan ilta. Iltamat vietettiin Ankan siipien suojassa, hänen asuttamansa kerrostalon yleisissä-koko talon porukan yhteisissä keittiö/olohuonetiloissa. Naapurit sai siis piristyksenä iltaansa meluhaittoja. Tehtiin laajat tarjoilut iltaa, jotka sisälsi mm.kalleinta kaviaaria, jota Brysselistä vaan voi löytää. No ei suinkaan, vaan ostettiin pikkusuolasta niin halavalla kun au pair vaan raaskii, ja kaadettiin pari pussia sipsejä pahviseen pullalaatikkoon (aikalailla samanlainen, kuin ne pahviset, isot mansikkalaatikot, joissa voi ostaa kesällä tuoreita mansikoita). Kattauksessa ja antimissa ei voi siis valittaa olleen koreilua ja bröystäilyä. Saatiin jopa aataminaikainen (tai Eevanaikainen), hyllyssä pölyttynyt rammari stereoineen päivineen toimimaan, joten mikäs siinä olikaan iltaa istuessa. Pelattiin korttia, ja opittiin samalla uus juomapeli entisten kirjoon tuolta rapakon toiselta puolelta tulevalta neitoselta. Tiedän siis mitä pelataan sitten Suomessa. ;) Ilta jatkui viimeiseen ratikkaan puolenyön aikoja, siirtyminen jälleen ihmistenilmoille kaupunkiin. Ollaan tultu Ankan kanssa vaka'asti siihen tulokseen, että halutaan kutsua Suomeen kyläilemään meille yhteiseksi vieraaksi joku/joitain "ulkomaantuliaisia", jotta voidaan opettaa heille hiukan kotoista kulttuuria. Siispä houkuteltiin ratikkamatkan aikana Jenkkilän neitiä kylään, ja pidettiin pikaiset esittelyt pilkkimisestä ja moottorikelkkailusta äänitehosteiden kera. Ei tainnut tuottaa toivottua tulosta. Kaupungilla erehdyttiin menemään Fuse nimiselle clubille heti kättelyssä. Kauaa ei siellä jaksettu norkoilla, vaan kaivattiin kamalaan, mutta jollain tavalla tuttuun ja turvalliseen Celticaan, jonne sitten mittarilla siirryttiin. Ilta sai jatkoa siis hilpeissä tunnelmissa, keskustan todennäköisesti halvimmassa paarissa.
Menot jatku minun ja Ankan osalta aamuun saakka, kunnes väsymys ja nälkä yhtenä isona sekasortona teki tehtävänsä. Haettiin purtavaa (toisin sanoen kumipizzaa) isolla P:lla matkan varrella olevasta kytyisestä ravintelista, jonka jälkeen pompattiin  taksiin Carrie Bradshawia leikkien. Kotosalla ollessa painettiin päät tyytyväisinä tyynyihin.
Sunnutai vietettiin enemmän ja vähemmän hilpeissä tunnelmissa, kun kilpaa niistettiin neniämme, ja täristiin kylmyydestä. Laitettiin vielä kerran perinteet kunniaan sen viimeisen, yhteisen Brysselissä vietettävän viikonlopun kunniaksi, ja haettiin "kantapaikka snägäristä" iltapalat, sekä jumituttiin tv-kaistan ääreen.

Voin sanoa, että tässä vaiheessa viikkoa alkaa tunnelmat olla jo aikalailla hilpeät. Laukut vielä tyhjänä, mutta tavaroita odotellen esille nostettuna. Kovasti jo suunnitellut, että kuinka pakkaan ja mitäkin jne. Perjantaina Suomeen, ja tämä jännitys on samaa luokkaa mitä vuosia sitten oli jännitys mm.kesäisiä hevosleirejä odotellessa, tai Joulua odottaessa pienen kakaran riemulla. =) Tänne saapuminen Syyskuussa ei ollut mitään tähän verrattaessa. Ite asiassa sillon en osannut jännittää yhtään. Joten pari päivää vielä yritän pysyä nahoissani "tunteja laskien", ja Perjantaina aamusella Blue1:n hellään huomaan ja kohteena iki-ihana  Uleåborg!

Home sweet home...

Elossa ollaan-päivitys

Elossa ollaan, vaikkakin oon kärsiny suunnattomia laiskuudentunteita tätä blogia kohtaan. Tikusta ei jaksa asiaa vääntää, ja jos vääntää, niin sillon on toivottavaa olla hoksottimet mukana hommassa, että ei kirjota aivan läpiä päähänsä. Vaikka millonpa nämä kirjotukset tänne yleensäkkään ois mihinkään bestselleriin verrattavissa. ;)

Edellis viikonloppuna kävin Ankan kanssa laukku- ja talvitakkimetsällä. Lähettiin matkaan apinanraivolla ja asenteella, että reissussa mennee tovi jos toinenkin. Onni oli myötä, ja löydettiin Ankalle takki heti toisesta kaupasta jonne astuttiin. Jos tarkkoja ollaan, niin kaksi kipaletta. Kun halavalla saa, niin sama ostaa, ei tarvi sitten Suomessa maksaa itteään rappiolle niistä... niinpä niin. Seuraava kauppa, ja kas kas... sieltähän löysinkin sitten uuden, vedettävää mallia olevan matkalaukun, jotta on taas mitä perässään rettuuttaa. Vanhassa laukussa toki vielä henki pihisee, mutta maailmaa nähneenä en voi luottaa siihen enää niin täysin. Ja onhan toki tavaraa sen verran, että kyllä siihen laukun jos toisenkin tarvii. Kaikenkaikkiaan kaupungilla meni ehkä reilu tunti, joten siitä mielissään pompittiin ratikkaan ja oikeen liputkin ostaa päräytettiin, vaikka kovasti olin pummireissun kannalla.
Illalla suunnattiin pitkästä aikaa kaupunginsykkeeseen keskustaan. Täytettiin kuvut jo minulle tutussa paikassa, jonka jälkeen suunnattiin palanpainikkeelle kivenheiton päähän "Rooster's" nimiseen -tässäkin blogissa jo aiemmin mainittuun- kapakkaan. Siinä aikamme notkuttiin ja pian paikalle tuli pari muuta suomityttöä jenkkityttö seuranaan. Ilta jatkui hyvässä hengessä, kutsuimme itsemme mm.Espanjalaisporukan pippaloihin, joissa joku tovi käytiin hillumassa. Kohteliasta kaavaa noudattaen vietiin kioskin halvinta (?) viiniä (noin 4e) pari pulloa mukanamme. Meni kaupaksi, ainakin meille. Jossain vaiheessa iltaa tultiin siihen tulokseen, että "kaikki tiet johtavat Celticaan", joten sinne siis. Celtica on siis irkkupaari, joka löytyy inhokkilistaltani, mutta silti aina löydän itseni sieltä. Kumma juttu... yö veny aamuun saakka, ja Sunnuntaina silmienalusia kaunisti tummahkot juovat.

Viikko vierähtänyt tähän saakka nopeasti, ajatukset Suomessa ja Joulussa. En vaan malta oottaa, lento siis 16.12. =)
Tulevana viikonloppuna edessä vielä käyntiä kaupungilla, toivon mukaan joululahjojen merkeissä. Lauantaina sitten vietetään myöhäiseen vaiheeseen jääneet pikkujoulut suomipoppoon kanssa. Pakollinen tonttulakki kaaliin ja jouluvalot vilkkumaan siis.

Liirumlaarumia

Perjantaita elellään jälleen. Nostan täällä jo ennestään korkealle karahtaneita joulufiiliksiä kuuntelemalla mm."Walking in the air" kipaletta. Siinä on sitä jotain... aina. Toki myös "The Snowman" elokuva kuuluu itselläni kärkikastiin suuressa elokvuien kirjossa.
Pitäneepä myös ihan mainita, että kaksi viikkua kun eteenpäin mennään, niin minä tyttö se olen erittäin iloisena huikean muikeassa seurassa Suomessa!!! =) Jännittää!! Kädet täynnä kaikkea kivaa tekemistä sun muuta, joten säntäilen varmaan sinne, tänne ja tuonne, kun touhotan menemään.

Viime viikolla vietettiin Ankan kansa vallan veikeä Sunnuntai (tavallisesti siis ollaan räydytty Sunnuntait Ankan pienessä luukussa, Brysselin tunkkaisimmassa perukassa. Ollaan joko vedetty iltavajotukset täysin yli ja ikävöity joka toisessa sanassa Suomeen, tai sitten ollaan kotiuduttu sinne jostain rymyreissusta jalat rakoilla, sekä hautauduttu pikaruokaroskiin ja Big brother talk show:n "hurjiin" juonenkäänteihin.) Tosiaan siis, viime Sunnuntaina lähdin liikenteeseen iloisin mielin, sillä oltiin sovittu näin kotoisasti sanottuna tärskyt elokuvan merkeissä. Ennen kuin tärskyt kerkesi ees kunnolla alkaa, niin nolojen tilanteiden minä astui pikaisesti kuvioihin. Menin siis ratikalla Ankan luokse, ja tarkoituksena jättäytyä pois päätepysäkillä. Päätepysäkki toki tuli, ja ratikka tyhjeni MELKEIN. Kuka sinne jäikään sitten yksin istua napottammaan? No, minäpä minä. Olinkohan unen ja valveen rajamailla, ihan omissa ajatuksissa. Tovin istuin, kunnes havahduin todellisuuteen, että luuri laukussa kilkattaa. Ankkahan siellä hättäilee, että missä neiti luuha (A oli siis pysäkillä vastassa) kun ei näy. Naama värkki helakkana irrotin ahterin penkistä ja säntäsin rämppäämään jo sulkeutuneita ratikan ovia. Hetken rämppäsin, kunnes aukesi. Pysäkillä oleva porukka ihmeissään, että mikäs laahkasija sieltä jälkijunassa tullee tyhyjästä ratikasta. Oli hyvin äkkiä aika livetä paikalta...
Käytiin tosiaan katsomassa "Twilight" saagaan kuuluva "Breaking Dawn" part.1. Katsomiskokemus oli hyvä ja mieluisa, joskin sarjan aikaisempiin elokuviin verrattuna ei kolahtanut niin paljoa. Verta ja suolenpätkääkin oli mukana (no kas kummaa, kun on vampyyrielokuva...), mutta parissa kohtaa kieltämättä tuli "no nyt meni kyllä jo vähä yli"-olo. Itsehän en oo vielä kerennyt lukea tuota Breaking Dawn kirjaa, aiemmat sarjaan kuuluvat kylläkin kahlannut läpi. Mutta se homma siis riippuu listalla heti kun vaan kerkiän.
Elokuvan jälkeen tärskyt sai jatkoa romanttisissa merkeissä, kun vastattiin ravintelista huutavien pitsojen kutsuhuutoihin. Meille ihan uusi pulju oli, joka meinattiin ensin kiertää kaukaa. Pulju näytti ulkoapäin vaatimattomalta paikalta, ja kun hinnatkin oli vielä kohtuu alhaalla. No, rohkea rokan syö. Asteltiin sisälle, niin sieltähän paljastu oikeen mukava ja siisti paikka, sekä pitsat oli ehdottomasti parhaimmistoa, jota oon täällä syönyt. Me "mademoisellet" alettiin myös hienostelemaan, ja tilattiin pullo ehtaa punkkua palanpainikkeeksi. Eikä muuten tarvinnut siihenkään pettyä. Italialainen pitsapeku ei tosin ensin vissiin uskonut korviaan, kun kahteen tyttöön tilattiin koko pullo. Erikseen kävi tiedustelemassa, että eikö se puolikas ois kuitenkin se meidän valinta. Vielä mitä, tujaus flavonoideja teki terää. Italianot taisivat myös hoksata, että nyt on Suomalaiset asialla, joten tarkistivat tilanteen tarjoamalla "jälkiruoaksi" tujut paukut lime/sitruuna-vodka juomaa. Naulaan kantaan klopit osuivat, ja oltiin niin kohteliaita, että hujautettiin jälkiruoka-yömyssyt ääntä kohti.

Maanantai alkoi kärsimyksillä jonkun asteisen migreenin kourissa. Eikai terveyttä edistävä tujaus flavonoideja tehnyt siis temppuja? No tuskinpa. Naputus vasemman silmän takana kävi sietämättömäksi. Päivään asti kittuutin, kunnes nappasin pari Ibuxinia naamariin ja painuin torkkumaan. Näillä eväillä siis selvittiin, ja viikko lähti uudella yrityksellä rullaamaan Tiistaina. Siitähän se sitten rullasikin tähän saakka, joululauluja päivät pääksytysten rallatellen.

Huomenissa säntään taas törttöilemään nuihin kulkineisiin. Lähdetään metsästämään Ankalle talavitakkia sen Alma mummon koinsyömän rievun tilalle, sekä minulle uutta matkalaukkua. Entinen kivireki/tankkilaiva kyllä pellaa vielä, vaan joululahjat ja matkan varrella kertyneet romppeet saatava laskeutumaan Suomeen sitten parin viikon päästä.
 


 

Suklaaataaaaa...

Liikaa aikaa, liikaa tekstiä. Eikä ku... ihmeellinen koti-ilta Lauantaina, ei niitä rimpsareissuja aina jaksa. Tai no itse asiassa, minullahan on rimpsareissut ja "kylillä" luuhailut jääny täällä maalimalla aika vähhiin. Jos nyt pientä pyörähystä vaikkapa parin huurteisen siivittämänä ei lasketa mukkaan.

Tänään haettiin uusia vivahteita sivistykseen kaupnugilla (Brysselissä) sijaitsevasta suklaamuseosta. Museo ihan Grand-Placen aukion tuntumassa. Matkakumppanina oli eräs toinen, tänne Suomesta eksynyt tyllerö. Kutsutaan nyt häntä vaikka lempinimellä "Ässä", etunimen ensimmäisen kirjaimen mukkaan. (Heitin tämän siis ihan hatusta, kun ei tullut tylleröltä kysyttyä, että saako mainita hänen nimiään täällä näissä hömpötyksissä). Ihan oli näpäkkä reissu tosiaan, ja parhaana osana tietenkin pääsi maistiasia saamaan. Siitähän minä tykkään. Vanha ja leppoinen "suklaapappa" keitteli suklaasoppaansa isossa padassa ja piti esitelmää meille suklaan valmistuksesta sun muusta asiaan kuuluvasta. Osa meni kaaliin, osa ohi korvien. Kokemus se sinänsä. Hienoja suklaapatsaita sun muita olikin pappa tehnyt, osa tosin muotteja apuna käyttäen. Sinne suklaasopan joukkoon kun ois vielä päänsä voinut upottaa... ehdotan sitä ohjelmanumeroksi, jos vielä joskus puljuun eksyn.

Suklaapappa ja suklaapata, joka pullollaan suklaasoppaa...

Papan taidetekeleitä, hyvältä näyttää

Museoinnin jälkeen kierreltiin sitten ihan siinä lähistöllä Grand-Placella. Siinähän on arvatenkin monia, ja taas monia puoteja, jotka pullollaan mm.juurikin sitä itse suklaata. Otettiin siis ilo irti, ja kierrettiin useimmat puodit läpi. Hinnat oli monilta osin pilvissä, mutta tarttuhan sitä tavaraa matkaankin. Ostin (ja maistoin) myös ensimmäisen kerran semmosta "oikeaa", kallista suklaata. Irtona ostin, jopa 5 pallaa raaskin bröystäillä. Sen verran makso, että siihen hintaan ois saanu varmaan 3 levyä esim; Fazerin Sinistä. Ehtaa tavaraa toki oli, mutta ei niin mellevää, että toista kertaa tulee enää ostettua. Nuo puodit tietenkin omiaan ajatellen ja silmällä pitäen joululahjoja, joita kiikutan sitten ens kuussa Suomeen. Suosikki mestaksi valittiin pulju, jossa oli kolme kipaletta nuoria kloppeja töissä, jotka toivat iloa silmälle, sekä ilmaiset suklaanäytteet nokan etteen. Kirsikkana kakun päällä oli liikenteessä tietty myös joukko itämaiden turisteja (Japanista päivää...), joita sai vuoroin väistellä ja vuoroin potkia tieltään poisa.
Täällä on tosiaan aika erilainen tuo ruokakulttuuri kuin Suomessa. Kaikkea makeaa on aina ja joka paikassa tarjolla. Sanonpa vaan, että imelää. :D Vai voitteko kuvitella vaikka Oulun ja torinrannan niin, että sen ympäriltä löytys se 15 suklaa/karkkikauppaa? Niinpä...

Hyllyt keksejä, sekä karkkeja pullollaan

 Kaikkien näiden puljujen ja mestojen jälkeen käytiin vielä täyttämässä kupumme tupaten täydessä kahvilassa/ravintolassa kaiken makean vastapainoksi kasvispiirakalla. Jälkiruokaakin ois otettu, mutta jostain syystä seuralaiseni mongerrus ranskankielellä lipui tarjoilijalta ohi korvien, niin päätettiin vaihtaa paikkaa. Täällä on tapana jättää tippiä ihan omantunnon mukaan, joku 1-2 euroa on ihan tavallinen summa per asiakas. Tästä aavistuksen huonosta kohtelusta suivaantuneena, pidin lähes kaikki tipit omassa taskussa, ja jätin pöydälle muistaakseni 10 senttiä, sekä viime viikkoiselta reissulta taskuun jääneen puolikkaan Frangin. ;D Ässä oli hiukan anteliaampi.
Ennen kotia lähtöä käytiin vielä hyvinkin Stockmannin tyyppisessä kaupassa. Siellä hoettiin koko ajan "ihana", "aivan ihana", "voi kun sievä", "niin nätti" yms hömppää, sillä ympärillä oleva joulukrääsä ja jouluvalot saivat aikaan jouluisen, kepeän tunnelman. Pääsin myös elementtiini viskaamalla kynttiläpaketin kaaressa kenttään. En tiiä miten taas onnistuin, kaippa se on vaan tämä häseltäjänveri, joka suonissani virtaa. Viimeksi kun olin Ässän kansa liikenteessä, niin onnistuin tyylikkäästi viskaamaan kapakan pöydällä olevat lasit laukulla lattialle, kun tehtiin lähtöä. Tilannehan ei tietenkään huomaamaton ollut, vaan sain raikuvat aplodit muilta asiakkailta, ja baarimikko ryntäsi sirpaleita ja säpäleitä siivoilemaan. Minä puolestani ryntäsin kapakasta vikkelästi muille maille. :)

Se siitä. Nyt on jo liian imelää, joten lopetettava tähän. :)

Jouluhässäkkä vireillä

Torstai tuli ja lähes jo meni, toki niitä kuuluisia toivon rippeitä pullollaan.

Päivä päivältä ootan Joulua kuin kuuta nousevaa, olenhan ikuinen jouluhössöttäjä. Joulukausi tuli tosiaan avattua tänään joulutortuilla. Lisäksi oon silmät kiiluen katsellut kauapunkien tarjontaa joululahjojen suhteen. Tänään juurikin hiippailin taas kerran erään putiikin ohi, ja sen putiikin ikkunassahan on näytillä ja hyllyll myynnissä maaliman hienoin kahavikuppisetti. Tai ite asiassa kupperoisia on kahella eri kuvasarjalla, ja molemmat miellyttää silmää. Tiedän myös, että miellyttäs perhepiirin silimää... nyt oon siis jumpannut aivojani sen asian pohtimisella, että ostaa paukasenko kasan kuppeja ja vateja, ja kiikutan ne toivon mukkaan ehejänä kotia joulukuusen alle. Arveluttaa vaan tuo lentomatka, mutta ehkä luoja suo minulle taidon pakata särkyvät fiksusti ja filmaattisesti. Nyt paljastan kyllä jo liikaa, joten jätän tähän.
Myönnettävä on, että ensimmäiset hankinnat tein jo Lokakuussa. Aikainen lintu madon nappaa...

Viikko rullannut viime viikonloppuisesta reissusta johtuen haikeissa tunnelmissa, sillä reissumasennus siitä ihanasta kaupungista -Lausannesta- on ollut lähes jäätävä. :D Näin kärjistettynä, Brysselinpaskaa sieraimet pullollaan raikkaiden vuori- ja järvi-ilimojen jäläkeen.. ai että. On se karua. Jalan tallotut kilometrit viikonloppuna toivat myös tulosta, sillä alkuviikko meni sääriluut hoosiannaa huutaen.
Piristyksiä viikkoon on tuonut mm.facebookin välityksellä levyraadin pitäminen Ellan kanssa, sekä kamalan videomateriaalin vuotaminen vanhan ja viisaan messengerin välityksellä kaiken nähneelle koneelleni. Laura siis lähetti muutaman viikon takaista pätkää hänen ja Katariinan vierailulta tänne minun pläänilleni. Videon aihealuuena siis me kolme ja Brysselin yö. Naurulihakset oli koetuksella, se on todettava. ;) Lisäksi kuuluisat pikkulinnut laulo korvaani meheviä uutisia eilen, ja nämä uutiset on jaksanu vetää suupielet korviin koko päivän. =)

Hmm. Huomenna on edessä koti-ilta, sillä löin lukkoon pullanleipomisillan tyttärien kansa. Kuulostaa hohdokkaalta, mutta passaa mulle kuin pulla suuhuni. Launtaille suuniteltuna "pakollista" museokierrosta, jonka laitan yleisen Brysselisivistyksen piikkiin. Tulee kyllä varmasti kivvaa, ja kaikki vanha ja historiallinen on oikiasti itelleni mieleen. Lauantai-ilta vielä arvailuje varassa, mutta jotain mieltä avartavaa toimintaa on keksittävä. Sunnuntaina Ankan kansa romanttisesti elokuviin. Tarkotus siis mennä kattomaan Twilight-Breaking Dawn. Huippua, tätä oon oottanu!! =) Meijjän tuurilla päädytään istumaan saliin jossa näytetään vaan Ranskaksi dupattua versiota, mutta toivossa on hyvä elää, joten yritetään päästä kattomaan oikiaa versiota enkuksi.

Nyt siirryn median ihmeelliseen maailmaan, ja alan tuijjottamaan huikeaa, Maajussille morsian-sarjaa.

Vielä vähän Sveitsiä, Lausannea

Päästin itseni kotoisaksi heti kättelyssä

Lausanne, Sveitsi

Voiko jetlaggia potea, kun lentää vain tunnin kestoisen matkan maasta toiseen? No ei kai. Vaan nämä minua ilostuttamaan tulleet silmäpussit ja töttöröö-olemus kertoo vain hyvästä reissusta. ;)
Viikonloppu meni siis uudessa kohteessa, Sveitsissä. Matkassa paljon puhutun Ankan kanssa.

Reissu alkoi tuttuun tapaan pienellä hässäkällä Perjantaina, sillä säikähdettiin jo, että myöhästyn koneesta. Hässäkkä osoittautu turhaksi, kun oma vippitaksi lentokentälle järjestyi kotiovelta. Lennettiin EasyJetin puikoissa Geneveen, Sveitsin toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Genevessä hypättiin sitten junaan, joka kyyditsi meijät pääkohteeseen, eli Lausanneen. Tunti taitettavana oli junamatkaakin, ja sehän meni rattosasti Pariisikortteja pöytään hakatessa. Viereisellä penkillä istuva nainen ilmeile siihen malliin, että yritti päästä Paskahoususta (kertokaa jos ette peliä tiiä :D ) jyvälle, ja taisipa myös kuulostella hassua mongerrusta, Suomea siis.
Positiiviset yllätykset  alkoivat heti kättelyssä, sillä tällä kertaa oltiinkin valittu oikein hulppea hotelli. Saatiin peräti omat sängyt paksuilla untuvapeitoilla! (Pariisissahan me siis jaettiin pieni parisänky, myöskin peitto, joka oli todella heppoinen). Lisäksi huoneessa oli suomalaista piilomainontaa, Philipsiä. Soma, miniatyyri retkikeittiö pussikahveineen oli myös ilo niin silmälle kuin vatsalle. Ankka lysähtikin heti minun vastapedatulle petilleni lojumaan, kun minä otin tututksi tulleen kodinhengettärenroolin retkikeittön kimpussa. Tujakat iltakaffet kun oli paikallaan. Kahvittelun jälkeen ei tiuku vielä näyttänyt kovia lukemia, joten päätettiin pyörähtää kaupungilla. Ankka ohjaksissa seikkailtiin siellä ja täällä. Välillä kartalla, välillä ei. Haastetta kaupunkikierrokseen saatiin kaduista, jotka on todella mäkisiä. Ilma suosi, mutta villakangastakki lapasineen päivineen ois silti ollut poikaa. Niinhän se kuitenkin on, että kylmä karaistaa, ja illan päälle nautittu romanttinen illallinen Mäkkärissä sulattaa.

Lauantaina hyökättiin aamupalalle, luonnollisesti minä etunenässä. Syötiin ensin silmillä, sitten mahalla. Sitä se noutopöytä teettää.
Liikenteessä hyvissä ajoin. Jälleen Ankka oppaana kaupungille ja myöskin metsäteille kirjaimellisesti. Sieraimet ammollaan nuuhkittiin ihanaa vuori-ilmaa peltojen keskellä ja metsänsiimeksessä. Olo siis kuin uudesti syntyneellä, kun on Brysselin lemuja syksyn haistellu. Jalkapatikan jälkeen karautettiin uljaalla ratsulla -metrolla- kauniin Genevejärven rantaan.  Jälleen siis sieraimet ammollaan imettiin itseemme järventuoksuja. Aurinko paisteli, eikä ns.näkö lähtenyt.  ;)
Lounasaikaan päästiin taas oikeen makumatkalle, kun Ankan tilaama "valkoinenpitsa" oli todella kuin kalkkilaivankapteeni. Puoliraaka pohja, ilman tomaattikastiketta. Tämä yhdistelmä päätyi siis pulu ystäviemme lounaspöytään, ja jaettiin sitten minun eväät kahteen tyttöön.
Päivän päätteeksi oli sovittu treffit Ankan muinaisen au pair kaverin kanssa. Tämä kaveri siis jääny Sveitsiin sille tielle, mille lähtikin. Ilta vierähti nopiasti banaani margaritan siivittämänä, ja mainittakoon, että potkua tuomassa tujaus pippuria päälle. Mielenkiintoinen yhdistelmä siis.
Kun Sunnuntain puolella kotiuduttiin hotellille, ei voitu vastustaa kiusausta. Siispä jatkettiin makumatkaa, ja tuhottiin rasiallinen sveitsiläistä suklaata sisuksiimme.

Sunnuntain pirteä peipponen olin minä, kun A käänsi kylkeä herätyskellon pärähtäessä ilmoille aamulla. Hotellin luovutus (dramaattista) oli aamupäivästä, joten ei muuta kuin kamppeet kassaan ja ulkoilmaan jälleen.
Pitääpä myös mainita semmoinen asia, että saatiin reissuun lisää hilpeyttä, kun huomattiin että minullahan on komia, sinisen violetti juuri hiuksissa! Aiemmin viikolla lettiin laitettu tumma väri taisi olla siis liian kauan aikaa vaikuttamassa. Aluksi siis tuli mietittyä meihin kohdistuvia katseita, mutta kun tajuttiin, että sinijuurihan se sieltä paistaa, niin eipä tarvinnu enää ihmetellä niitäkään katseita.
Lento kohti Brysseliä lähti illalla 19.20. Ennen lentoa pieni shoppailukierros joulua ajatellen kentällä. Haikeana kyllä tuli kateltua Geneven valoja taivaalta käsin. Ei millään olis halunnut lähteä niin aikasin. Loppuilta meni väsyneessä mielentilassa sammakoita suusta päästellessä.

Kuten aiemassa kirjotuksessa sanoin, niin Lausanne on tosiaan noin Oulun kokoinen kaupunki. Kaunis kuin mikä, ja niin siisti! Sain noinkin lyhyessä ajassa (yks hullu viikonloppu) ihan mahottoman hyvän kuvan Lausannesta, ja myös koko Sveitsistä maana. Menisin vaikka heti takas, jos mahollista ois. Seuraava reissu ehottomasti pitempänä, ja sillon aion päästä kunnolla vuorille asti. :)

Korkialla. Raikkaat ilimat.

Genevejärvi ja vuoristoa taustalla

Reissukamppeet kassaan

Eipä ole runosuoni sykkinyt sitten isänpäiväkorttiin rustaamani runon jälkeen, jotenka kirjotukset tännekin jäänyt vähemmälle. Osasyynä tosin voi olla se, että ensinnäkään viime päivinä ei ole tapahtunut mitään erikoisempaa. Toisekseen, oon iltasin juoruillu iki-ihanassa ja lähes täydellisesti toimivassa naamakirjassa sen verran, että silmäluomet on painanut enemmän kuin itse kivireki matkalaukku. Joten höyhensaarille lipuminen on ollut kovaa valuuttaa siinä vaiheessa iltaa.

Oon tosiaan aikalailla visusti ollut pullantuoksuisen kotiäidin roolissa täällä Brysselin metropolissa. No hiukan korostetusti, mutta lähes. Viime viikolla nautiskelin pitkästä viikonlopusta, sillä Perjantaina oli pyhäpäivä=vp. Silloin pääsinkin toista kertaa tälle kaudelle suosikkisarjani (niin noloa kuin se onkin) "Maajussille morsian" -ohjelman pariin. Jumitin ruutuun siis antaumuksella kiinni, ja nautin todella olostani.

Lauantaina suuntasin jälleen Ixellesin puolelle Ankan luokse. Heti kättelyssä saatiin aamupäivään säpinää, kun tuntematon pulu hyppäsi ikkunalaudalle, ja kovasti teki tuloaan jo sisälle huoneeseen. Tilanteen pelastajana toimivat salamannopeat saaliseläimen refleksit, joten puluparka taisi henkeään haukkoen lennähtää etsimään rauhallisempaa laskeutumisalustaa. Tämä ei tietenkään jäänyt viimeiseksi kohtaamiseksi pulun kanssa sille päivää, sillä terassilla aamukahveja hörppiessä, tuli jälleen joku tuntematon pulu apajille. Tämä puluasia alkaa siis olla jo lähes koominen, sillä koko syksyn ja alkutalven, on pulut vainonneet meitä varsin kärkkäästi, missä ikinä liikutaankaan. Muistoksi näistä ajoista, vois siis pulutatuointi molempien suuriin hauiksiin olla paikallaan.
Jahka noista riesoista oltiin päästy, niin tehtiin pikainen kaupunkikierros tarvetavaroita etsien. Löytöjä tehtiin, mm. villakangastakki talveksi hintaan 30e. Ei paha. Made by Italy, mutta en valita. Vaikutti lämpimältä. Tarvetavaroihin kuuluu myös muutama sukkapari, sillä viime viikkoina on kesäiset nilkkasukat ollu jo vähä vilposia, sekä puhki kuluneita kun syksyn niillä talsinut. Viimestään siinä vaiheessa huomasin sukkaostoksien tulevan tarpeeseen, kun piti lainata 9 vuotiaan hoitolapsen sukkia usiammin kuin kerran...
Ilta pelattiinkin sitten kotoisasti korttia ja parannettiin maailmaa. Heittäydyttiin myös villeiksi, ja käytiin Ixellesin hiljaisimmassa ja muumioituneimmassa kapakassa parit yötuopit hörppäämässä. Jos totta puhutaan, niin oltiin paikan ainoat asiakkaat sen noin puolituntisen aikana, joka siellä istuttiin. Huvittavaa. Menevämmät mestat kierrettiin kaukaa.

Huomenna on jälleen päivä, kun vanha tuttu matkalaukku löytää paikkansa tavaran kantajana, ja minä löydän paikkani sen painavan tankkilaivan vetäjänä. Viikonlopulle mitoitettu visiitti Sveitsiin, Lausanneen starttaa siis huomenna iltapäivällä. Lento Brysselistä lähtee klo 17.20, ja matkahan ei kestä kuin vaan noin tunnin. Reissukaverina siis (yllättävästi) kvaak kvaak Ankka. Lausanne on suurinpiirtein Oulun kokoinen kaupunki, lähellä Ranskan rajaa. Sanoisinko, että Lounais-Sveitsissä. Mitään erityisiä nähtävyyksiä ei ole, mikä on ihanaa. Ankka on siis ollu Lausannessa au pairina muutamia vuosia sitten, ja tarkoituksena on  tehä tutkimusretki hänelle jo ennestään tuttuun kaupunkiin. Matkaoppaan vaativat saappaat luovutan siis Ankalle. Tukka putkella reissuun lähössä, tottakai.
Sveitsiä oon kuullu paljon kehuttavan maana, etenkin sen luontoa. Alpithan siellä ois se ykkösasia, mutta yksi viikonloppu tosin ei veny semmosiin patikkareissuihin.

Ei muuta kuin matkalaukulle täyttöä katsomaan.=)

Yleistä hömpänpömppää

Kirjottelut tahtoo painottua lähinnä viikonlopuille, ja kertomukset käsittelee enimmäkseen reissuja joita tulee tehtyä.
Mutta tosiaan, arkea on täälläkin, kuten arvata saattaa. Ja sitähän on se 5 päivää viikossa. Viime viikot ollu sinänsä aika työntäyteisiä. Kiinni hommissa aikalailla sen klo:10-20, että sinänsä ei tarvi paljon tekemistä kehitellä aamuille tai illoille. Nytkin silmät luppasee. Jos aikaa on, niin lenkki piristää aamua, toisinaan iltaa. Aina ei kyllä tosiaan semmoistakaan kerkiä tehä, tai sitten on vaan tarpeeksi naatti ilimankin. Tuossa lähellähän on tosiaan sali, mutta vieläkään en ole saanu aikaseksi sinne hipsiä. Annan sen siis siintää vielä villeimmissä päiväunissani.
Tiiä mikä kotiemäntä sitä on, jahka täältä kottiutuu. Meinaan, kun päivät hyysää vauvaa, kaitsee tyttösiä ja kokkaa jne. Nimim: eilen esim pyöräytetty illallinen 6 hengelle ja näppärä omenapiirakka päälle. :D Yllättävää kyllä, kokkauksia on voinu syyvä, eikä ole saanu ruokamyrkytyksiä vielä kukkaan. Ruuanlaittoonkin oon osittain keksiny omat niksini. Esimerkkinä sanottakoon se, että tänään tein sitruunakannaa. Kasvissyöjät hyvin harvoin haluaa koemaistaa liharuokia, mikä on todellakin normaalia. Asia, joka taas ei ole minusta normaalia, on se, että moni kuitenkin luulee, että johan sitä kastiketta ainakin voi maistaa, vaikka kuin on kasvissyöjä. Tähän periaatteeseen hiukan törmäsin jälleen tänään. Ei, edelleenkään en koemaistanut (vaikka viime viikolla söin vahingossa lihapitsaa, selkäpiitä karmii vieläkin!), vaan hommasin ihka aidon, oman koemaistajan. Tämän tittelin siis rohmusi itselleen toinen seinänaapureistani.Tuomio aikaansaannoksesta oli positiivinen, joten ruokamyrkyttömyyden aikakausi jatkuu täällä edelleen, huoh.

Tosiaan, minulla on täällä nykyään kaksi kipaletta noita "seiniksiä", eli seinänaapureita. Tässä talossa kun on sen verran tilaa, niin pari huonetta on mahdollista vuokrata vieraalle. Tarpeeseen ne tuleekin sen puolesta, että täällä on ihan tuhottomasti kaikenlaisia Eu harjottelijoita, jotka on edullista luukkua vailla. Nykyset seinikset on juurikin semmoisia harjottelijoita, ja viipyvät täällä tulevan talven ajan. Sanoisinko, että molemmat on totella mukavia tyyppejä. On seuraa iltalenkille, tai vaikkapa perjantai-illan huurteiselle. (;

Kaikenlaiset au pair tapaamiset sun muut oon kyllä jättänyt täysin väliin. Miksi näin? No siksi, että heti tänne tultaessa tutustuin paljon puhuttuun Ankkaan, jonka kanssa on tullut lusittua viikonloppu jos toinenkin. Että eipä ole nyt "muita  ankkoja" kerenny tässä katella. Ite asiassa tänään tosin ns.törmäsin erääseen suomalaiseen auppariin, jonka kanssa sovittiin rehevit Perjantaille, sikäli mikäli töiltämme joudetaan. Se on joudettava.

Viikonloput on usein täynnä ohjelmaa, eli sitä mennään eikä meinata, kun kerran vapaata on. Sillon harvon kun ohjelmaa ei erityisemmin ole, niin sitä kuitenkin herää Lauantaina tuhat asiaa mielessä, mitä vois tehä. Ja niin sitä taas mennään. Olenkin ottanut sen periaatteen, että nyt kun täällä oon, niin haluan nähä mahdollisimman paljon kaikkea uutta, kun täältä käsin on niin edullista ja simppeliä tehä pieniä reissuja naapurimaihin jne. Ranskanreissu on takana, itse asiassa Sveitsinreissu edessä, sekä monia monia reissuja haaveissa siihen päälle, ne sitten toteutuu jos yksinkertaisesti kerkiää ja lompakko antaa myöten. ;) Tyytyväinen kyllä saa olla, jos pääsen vielä joskus käymään Saksassa Lauran ja Katariinan luona, sekä Italiassa Paukun luona. Ai niin, ja Mirahan se siellä Hollanissa odottaa myös. :D

Asioita joita on ikävä. No, kas kummaa. Vakiot, eli ihanainen perhe (johon miellän myös ne pari poninpalleroa, sekä kuusi äänekästä viiksiniekkaa, kissaa siis <3) ja ystävät. Mielessä paljon ja vieläkin enemmän. Mitään tiettyjä ruokia ei erityisemmin ikävöi, sillä täältä kyllä löytyy yhtä hyvää sapuskaa kuin Suomesta. Vaikkakin äitin kokkauksia nyt aina ikävöi, kun maalimalla on. Tosin yks "ruoka", jonka oon huomannu pyörineen mielessä viime viikkoina; "Vihreät kuulat". Ne tavattomat makiat karkit, joita yleensä Jouluna syödään. En ikinä oo ollu mitenkään fanaattinen niitä kohtaa (vaikka ei tieten ongelmaa oo ollu, etteikö ois uponnu), mutta nyt ootan kyllä paljon, että voin hampaani semmoiseen upottaa jahka kotiudun.
Yhtenä ikävänkohteena on myös luonto ja maaseutu. Kun on peräkylästä, Kankarista kotoisin, niin ei tietenkään voi muuta oottaakkaan. Nyt kyllä tykkäisin, kun pääsis vaikka järvenrantaan nuuskimaan raikasta ilmaa, ja kattelis samalla tähtiä. Miljoonakaupunkiin ei liiemmin luontoa mahdu, saatika järveä. Eikä puisto ole lähelläkään luontoa, vaikka täältä niitä löytyykin. Yksi asia, joka talven tullen hiipii mieleen, on hiihtäminen. Vaikka täällä on ilmat vielä ollu reippaasti päälle +10, niin joku sisäinenkello sanoo, että talvi edessä,  sukset kaivettava esiin. :D Ja kuten tru heppatytöllä kuuluukin, on sitä paskaakin ikävä lappamaan. Tallille, hevosenhajjuun sitä ommaa kultamussukkaa paijjaamaan. Tässäpä tätä "listaa". Joka tapauksessa, vaikka kuin ikävä onkin, niin mahtavaa on aika täällä. Monta kokemusta rikkaampana. Jotenka nautiskella ajastaan täällä, mutta kaikkia tärkiät suomijutut mielessä pitää. =)

Kauramoottori, nro.1

raitapöksy Rontti

kesäjuttuja mökillä puumaperheen voimin (puumaperhe onkin sitten toinen tarina..:D )

Palataan! =)

Frankfurtin poppoon vierailu

Jaaha. Se on taas tarinan paikkaa viikon hiljaiselon jäläkeen.

Tällä viikolla on täällä tosiaan ollu syyslomat. Se siis tietää ylivilkkaita lapsia tekemisenpuutteessa. :D Maanantain ja Tiistain viettelin kohtalaisen leppoisasti, mutta työnsarkaa riitti kyllä koko viikolle ihan olan takkaa. No, au pair tyytyy kohtaloonsa, eikä valita turhia.

Perjantaiaamu valkenikin sitten aamuista ihanimpana, kun Laura ja Katariina saapuivat perille Brysseliin Frankfurtin perukoilta, Saksasta. Minun aamuherätys tuolloin oli vertaansa vailla, kun Laura soitti vähän jälkeen klo 06, että ovat nyt Montgomerin metroasemalla, että "lähehä käveleen". :D Silmät sirrissä ja tukka putkella, mutta mieli iloisena siis lähin viipottamaan kohti metroasemaa. Siellähän ne tyttäret oli tutut kivireet (matkalaukut) vierellään odottamassa noutajaansa.
Oltiin heti kättelyssä reippaita, ja lähettiin ettimään auki olevaa kahvilaa aamupala mielessä siintäen. Eihän tietenkään kukonlaulunaikaan ole mikään paikka vielä auki, joten saatiin norkoilla ulkona odottamassa kiva tovi, kunnes lopulta päästiin asian ytimeen, ja saatiin kuvut täytettyä. Perjantai oli mulla ihan tavallinen työpäivä kuitenkin, joten aikaa oli hiukan rajallisesti. Takaisin kotosalle, jossa väsyneet matkalaiset pääsivät lyhentämään yöllisen bussimatkan aiheuttamia univelkoja, ja minä orja töitä paiskimaan.
Illalla kuitenkin otettiin päivän menetetty aika takaisin, ja lähdettiin illanistujaisiin kaupunkiin. Juttua riitti, kun purettiin syksyn patoutuneet puheripulit toisillemme. Törmättiin myös lähes sujuvaa Suomea vääntävään etelänhetelmään, jonka puhekyky rajoittui siis lauseisiin "Mita kuuluu?", "Mina rakasta sinua" ja "Suomi hieno maa" (miten oli tytöt, olikohan se suunilleen nuin? :D ). Voitte siis arvata, että tästä lähes sujuvasta Suomesta huolimatta, jäi keskustelu etelänhetelmän kansa hyvin lyhyeksi. Kun ollaan päästy jo niinkin kunnioitettavaan ikään tyttärien kanssa, että mittarissa on yhteensä 64 vuotta, niin pitää alkaa jo voimia säästelemään. Siispä ei oltu rimpsalla kovin myöhään, vaan hiippailtiin jo ennen puoltayötä kotosalle Nukkumatti visusti mielessä.

Lauantaiaamu alkoi kirkkaana. Valmistauduttiin kaupunkikierrokseen, ja minähän sain kunnian johtaa tätä suurta turistilaumaa. Heti alkuun karahti tosin liuta miinuspisteitä, kun minä, itse matkaopas valitsin aamiaispaikaksi hassun mummon emännöimän puljun. Mielessä siinsi Belgialainenaamiainen. Listalla luki, että siihen kuuluu kahvi, pari croissanttia, nutellaa, jugurttia ja mehua. Loppupeleissä tilanne oli se, että minä ja Katariina saatiin minikahvit ja maitoa hyvin rajallinen määrä, sekä yhdet höttöiset croissantit. Lauralle taas tuli iso lautasellinen leipää, jolla sai itsensä täytettyä äärimmilleen. Juomapuoli Lauran osalta jäi vaan niukaksi, sillä noin 1,5dl appelsiinimehua, ei riittänyt millään kattamaan hänen vaatimaa nestetasapainoa. Siispä päästyämme puljusta ulos, otettiin ensimmäiseksi kohteeksi kulman takana sijaitseva ruokakauppa, josta haettiin törpöllinen palanpainiketta.
Matka jatkui Euroopan unionin päämajoille tähtäävällä kierroksella. Oikeaa matkaopastakin meille paikanpäällä tarjottiin, mutta johan meiltä nyt omasta takaa sellainen löyty, niin mentiin homma siis ihan omalla opastuksella, jonka laatu on toki kyseenalainen. Kun oltiin tulevaisuuden työpaikkaamme tarpeeksi tutustuttu, halusin ajatella meidän kaikkien linjoja, joten useiden mutkien siivittämänä hiippailtiin Grand-Placelle. Tosin ilma oli niin hyvä (lähes t-paitakeli), että mutkat ei haitanneet, vaan nautittiin Marraskuun lämmöstä katuja tallaten, sekä välillä puistonpenkillä istuen. Grand-Place oli hieno kuten aina, eikä yllätyksenä tule, että porukkaa täynnä. Grand-Place siis tarkoittaa suurtoria, ja on kaupungin keskusaukio. Siellä on mm. vuosina 1402-1455 rakennettu kaupungintalo, sekä alkuunsa 1200 luvulla rakennettu kuninkaan talo. Suosittelen siis. :) Ihan silkalla huumorimielellä käytiin myös vilkaisemassa tunnettua "Mannekin Pis"-patsasta. Sen loisto ei minulle auennut vieläkään, eikä liiemmin Lauralle ja Katariinallekaan. No, onhan se huvittava 60cm pronssia. Usiampi tunti kierrellessä meni, ja kotiin palattiin kaupan kautta.
Illalle tosiaan oli kaavailtuna mm.humpalla käyntiä. Reissuun varauduttiin asiaankuuluvilla, sangen tyylikkäillä reissukupeilla, parilla pullollisella maitoa ja yömyssyillä. Ravintelin wc on oiva paikka pystyttää reissulaisen baaritiski, joten siellä lantrattiin maidot ja yömyssyt keskenään, tuloksena oli siis "Ville Vallatonta" suoraan maitopullosta nautittuna. Tunnelma oli siis oikein kotoisa. <3 Palattiin istumaan iltaa päivällisille apajille, eli mm.Grand-Placelle. On muuten entistä hienompi paikka ilta-aikaan tuo G-P! :) Humpalle asti päästiin myös. Paikkana eräs keskustassa sijaitseva "irkkubaari". Intoa tosin latisti se, että paikka oli pullollaan porukkaa, eikä istumaan mahdu kuin yhden kerran, ja silloinkin sai pyydellä anteeksi olemassa oloaan ahtauden vuoksi. Puhettakaan siitä, että tanssilattialla olisi tilaa Suomessa harrastetuille, tilaa vaativille ja hupaisille tanssiliikkeille. :D Siispä sillit purkissa tunnelmaa aikamme kestettyä, otettiin suunnaksi Rooster's, josta olen huomannut minulle muodostuneen lempikapakan täältä. Paikka, joka on aina siisti eikä hinnat pilvissä, hyvä tunnelma ja hyvää musiikkia. Siinäpä ne tunnelmanluojat. Kertaalleen tehtiin vielä paluu Grand-Placelle yöpalat (maailmaan herkullisimmat ranskalaiset) kourassa. Siellä käytiin vielä keskustelua jälleen erään etelänhetelmän kanssa, joka ei ymmärtänyt, että me ei osata Ranskaa eikä Espanjaa. Kun etelänhetelmä ei sitä kaaliinsa mahduttanut, niin kokeiltiin hänen ymmärrystään Suomenkieltä kohtaan. Sitä ymmärrystä ei tietenkään tullut, sillä jos olis tullut, niin todennäköisesti olisi etelänhetelmä lähtenyt lätkimään samantien. Suomalaisella tyttöporukalla voi olla varsin kalsea sanainenarkku, meinaan vaan. :) Loppujen lopuksi kellonviisareiden siirtyessä aamuyön puolelle, huikkailtiin me taxi ja kiidettiin sillä Montgomerille kotikulmille. Kotona saatiin vielä pientä kivaa yöpuhdetta, kun rakas tietokoneeni nielaisi Katariinan kamerassa olevan muistikortin syövereihinsä. Onneksi kortti saatiin pitkällisen operaation jälkeen ehjänä takaisin valoon. Jossain vaiheessa oli tosin itse jo lipunut untenmaille, ja jättänyt tytöt asennustehtäviin.
Sunnuntaiaamun (päivän) pelastuksena käytiin pitkällä sunnuntaibrunssilla, jonka jälkeen Laura ja Katariina lähtivät seikkailemaan metroilla kohti bussiasemaa, ja sitä kautta Frankfurtin suuntaan.

Viikonloppu oli siis kokonaisuudessaan aivan mahottoman mukava, kiitos tyttärien! :)
Vastavierailua tyttöjen luokse Frankfurtiin jo kovasti suunnitellaan, sehän kuuluu tottakai hyviintapoihin.

Euroopan unionin päämajoilla

Grand-Placella

Talviaikaan siirtyminen kynttiläillallisen siivittämänä, kuinkas muutenkaan?

Tällä viikolla on ilmat yllättänyt kesäisyydellään. Tänäänki oli siinä +15-17 kieppeillä lämpötila. Lokakuu lähenee loppuaan, joten siihen nähden on ihan kivat lukemat. Mutta toivotan Marraskuun tervetulleeksi, sekä talven sen mukana. Kellot siirrettiin talviaikaan viimeyönä täälläkin. Tosin aamulla yksi lisätunti unta ei tuntunut missään, sillä sen verran myöhään tuli kukuttua yöllä. Nyt "nakit silimillä", eikä ole huolenaihetta, että eikö sais ensyönä unta. :)

Viikonloppu meni edellistä huomattavasti rauhallisemmissa oloissa, ihan tässä "kotikonnuilla". Lauantaina otin iltapäivästä ratikan, vanha tuttu, nro.25. Sillä kiidin sitten jo lähes kodinomaiseen Ixellesiin, tarkoituksena ilostuttaa Ankan iltaa. Siinä taidettiin onnistua puolin ja toisin, sillä vatsalihasreeni oli taattu naurunremakasta johtuen. Illan vietimme Ankan au pair perheen talossa isäntää ja emäntää leikkien. Ohjelmassa oli mm. jotain niinki ihanaa, kuin kasallinen lakanoita viikattavana! Mitä muuta sitä Lauantailtana toivoo? Ei kai mitään enää tuon onnentäyttymyksen jälkeen. Kun turhaan voimaa pihtailematta lakanat vedettiin ja viikattiin, niin huomattiin että joko me on käyty puntilla liikaa, tai sitten lakanat on vanahoja. Yksi pussilakana, sekä yksi aluslakana nimittäin koki kohtalonpäivänsä revetä räsähtäen. Tämä tapahtumasarja ei tietenkään liikoja surettanut, sillä haimme lohtua romanttiselta kynttiläillalliselta! Kotoisasti lautasilta löytyi ketsuppi- ja sinappikasan alle hautautuneita perunaröstejä ja kalapuikkoja. Iltaan haettiin toimintaa myös perheen elokuvakansiosta ja parista pussillisesta palaneita popcorneja. Siispä koti-ilta laadusta tinkimättä! ;)

Kattaus kuin Avotakan kansilehti

                                           
Kun isännöinti ja emännöinti oli pulkassa, eli elokuvat katottu ja syötäväksi kelpaavat popcornit vejetty ääntä kohti, tehtiin taktinen siirtyminen kävelymatkan päässä sijaitsevalle luukulle. Luukku on siis näissä kertomuksissa jo eräänkin kerran maininnan saanut Ankan kotipesä. Ilta siis jatkui aamuyön pikkutunneille. Vatsalihasreeniä saatiin taas lisää, ja ihme on kun ei leukaperät jumittanut auki siitä naurusta. Tosin paperinohuen seinän takana asuva Zekkiläinen tytöntyllerö saattoi jumittaa kasvonsa kurttuun raivosta, kun kuunteli Suomalaisten jokeltamaa siansaksaa.
Kun lopulta nukkumaan päästiin, oli minulla unet varsin kahvintuoksuiset. Patjanreuhkana, jolla ruukaan yöpyä vierailuilla Ankan luona, oli nimittäin saanut päivällä oikein kunnon kahvikylvyn. Mukillinen lämmintä päälle. Kuivunutkaan ei täysin ollut, mutta johan se hätä keinot keksii. Vedettiin kahvivaurioita peittämään ja kuivaamaan parit pyyhkeet ja tyynyliinat, niin johan oli unet kuin Unikulman kalleimmassa vuoteessa. Ei siis syytä valittaa. =)

Kahvivauriot poissa silmistä, ehkä myös mielestä

Syysloma edessä, joten veikkaan ensviikosta tulevan kohtuu leppoisan itsellenikin. Nauttia vielä hyvistä ilmoista lenkkeilyn lomassa, sikäli mikäli ilimoja riittää.

Muksaa viikkua kaikille! =)                                                         


 

YksinhuoltajaKO?

Tässäpä varsin työntäyteinen viikko takana tähän mennessä. Onneksi huomenna tulee armahdus, elikkä Perjantai kolkuttaa ovella. Tosin se päivähän kyllä menee vielä tätä nykyistä roolia ylläpitäen.
Kaupassakin kun käy, niin siihen hommaan saa uusia ulottuvuuksia vauvan ja kiikkerien rattaiden kanssa. Saldona on nyt mm.yksi kukkapuska nurin rattaiden renkailla, sekä erään herran nilkoille ajaminen. Herra oli tosin ymmärtäväinen, ja otti anteeksipyynnöt kiltisti vastaan. Onnekseni tuolle pojanklopille on suotu isot, ruskeatsilmät räpsyripsien kera, että saan varmaan niiden avulla paljon anteeksi nuita törttöilyjä. Jos nyt jottain hyvvää etitään nuitten "kärryjen" pukkaamisesta, niin ainakin se tuon lenkille kivasti lisävastusta. Tämä kaikki kuulostaa jopa omaan korvaan hyvin jännältä. Minä+lastenrattaat kaupassa, ja vieläpä se lapsonen siellä kyytissä ja kauppakori toisessa kourassa (minulla siis kori, en ole orjuuttanut pientä vauvaa sen kantamiseen ;D ). Pitäskö melekeen kuva ottaa, että voi joskus uskoa tuotakin teheneensä...? Tai että esim.kotiporukka voi asian uskoa todeksi. Tämä jälkimminen on ehkä se vaativampi homma.

Viime viikonloppuna suoritettu visiitti Pariisiin taisi vaatia veronsa, sillä jotenkin alkuviikko meni kyllä ihan väsymyksen turmeluksessa. Jätin jopa normit aamulenkit välliin, kun nukkua posotin menemään minkä kerkesin. Tänään vasta kampesin itteni aamulla lenkkipolulle, juuri ennen yksinhuoltajanrooliin vetäytymistä. Viikonloppu on siis lyhyt aika reissailla, mutta siihen se on nyt tyydyttävä.
Tänään tuli koettua myös pientä lakinpalamista, mutta siihenhän auttaa sammuttaa palo sisäisellä vaahtosammuttimella. On muuten aika hyödyllinen. Tämänkin (lakinpalamisen) kannalta tulee huominen Perjantai hyvvään saumaan. Viikonloppu tarkotus viettää suht. rennoissa tunnelmissa, ihan belgianrajojen sisäpuolella. Ja rennosti sietää ottaa myös sen puolesta, että saksantuliaisten (Lari ja Kassu-Laura ja Karoliina) rymyreissu tänne luokseni vohveliparatiisiin lähenee. Eli tytöt pakkaavat kivirekensä (kivireki=matkalaukku täynnä tavaraa) 4.11 Perjantaina, ja jotta ei vaan myöhästyä tarvi, niin ovat perillä jo kukonlaulunaikaan. Taisi olla siinä 06.45. :) Eli ei muuta kuin teerevänä tyttönä matkalaisia vastaan bussiasemalle keskustaan! Joten patterit hyvä ladata ennen kaksikon vierailua.

Varaslähtö Jouluun on täällä jo otettu. Eilen ilmesty kadulle jouluvalot. Saa nähä millon tullee kuusi, vai tulleeko ollenkaan. Kieltämättä oisin kyllä itse oottanu vielä hetken nuitten valojen kansa, vaikka kuin on jo Joulu ja talavi mielessä. Tätä odottamista ei vähentänyt yhtään se, että pienempi velipoika kertoi tännään suunnitelleensa jääradan tekoa järvelle, jossa voi sitten hänen Sierran kotterolla rymytä. Haaveilen siis pääseväni itsekin rattiin. Jos ei muuta, niin ehkä toimiva moottorikelekka kelepaa myös, sekä ykköstykkinä H niin kuin Huntti. =) (Nyt voi kuunnella pari joululaulua fiilistellessä)

Pariisi

Pariisi nähty nyt ainakin kertaalleen. Siellähän se viikonloppu hurahti ja vauhdilla. Eilen illalla siinä 20.00 ja rapia kotiuduttiin Brysseliin Ankan kansa. Itsehän tosin olin reissussa periaatteessa vielä tämän aamun, sillä ei vaan kyetty eroamaan toisistamme niin äkkiä. Siispä menin vielä yökyllään Ankan matalaanmajaan Ixellesiin. Aamulla 45min myöhässä olevaa ratikkaa odotellen kylmässä tärräten, edelleen tietty matkalaukkua perässä raahaten, pyöri mielessä kovasti kuppi lämmintä kahavia ja tietokone nokan eessä hurisemassa. Ja tässähän sitä ollaan.

Reissu Ranskaa kohti alko hyvästi. Perjantaina ratikalla kurvattiin jonnekin Brysselin bussiasemalle, josta pompattiin  Eurolines bussin kyytiin. Bussianratissa meitä oli vastassa "vanha patu", joten varauduttiin heti kättelyssä olemaan hyvinkin myöhässä aikataulusta. Tämä vanha patu kuitenkin yllätti ja lunasti itselleen teräsvaarin tittelin, sillä oltiin perillä Pariisissa ihan aikataulujen mukkaan. Bussista lähdettiin harppomaan pitkin katuja pallo hukassa, tavarat perässä rymisten. Jonkun kerran jopa epäiltiin, että ollaanki nyt oikiasti Pariisissa, vai ollaanko tiputtauduttu kyytistä esimerkiksi yhtä kaupunkia liian aikasin. No, mutta kerrankin taisi olla hyvä juttu näyttää haahuilevalta hömpältä pallo hukassa, sillä eräs ystävällinen taxikuski huomasi meidät ja noukki kyytiinsä. Herra tiesi hyvin paikan (Villa Fenelon, peräti parin tähden hotelli ;) )jonne oltiin matkalla, joten renkaat ulisten kurvaili pitkin katuja kohteeseen. Alettiin nimittää tätä taxia "Poppitaxiksi", sillä poppi raikasi siihen malliin, että saatoin hetken kuvitella palanneeni vanhoihin amisaikoihin, ja istuvani jonkun amispirssin takapenkillä.
Viimein saavuttiin odotetulle parin riskin tähden hotellille. Vastassa meitä respassa oli mies, joku ystävällisyyttään puhui ranskaa hitaasti, ehkä lähes tavuttaen. Ankka on siis meistä se, joka ranskankielen saloihin on päässyt parremmin kiinni. Avain saatiin ja voin sanoa, että purskahdettiin nauruun kun avattiin ovi sviittiimme. Meillehän oli varattu oikein soma pieni parisänky! Ootettiin siis huoneen sisältävän kummallekin omat petit. Vaan mikäs siinä. Sopu sijaa antaa, jotenka tyytyväisinä jaoimme petin keskenämme ja nukuimme samojen vällyjen alla. Perjantaina saatiinkin unta ootella myöhään yöhön, siispä aikaa kulutettiin vahtaamalla "Treffit pimeässä"-ohjelmaa sponsored by Franche.
Launataiaamu valkeni ensin minun luulojen mukkaan kirkkaana. Aamupala sisälsi ihanaa kahavia (yllätyin, sillä oli aikalailla samanlaista kuin suomessa! :) ) ja croisantteja. Mahat täytettyämme ei paljoa aikailtu, vaan lähettiin reippaasti liikenteeseen Pariisia tutkimaan. Tosiaan ei lämpömittaria tullu katottua, ainoastaan uskoteltua itelle ilman olevan varsin lämmin ja leuto. Pari korttelia kun oltiin kävelty, niin oli myönnettävä että kaulaliina + pipo + lapaset ois ollut tarpeellinen yhtälö. Etenkin myös sukat jalassa ja kunnon kengät. Olin siis heittäynyt varsin kesäiseksi. Hätäapua löyty laukusta, olin ottanu jopa ne sukat mukkaan hätävaraksi. Matka siis jatku vaaleenpunasetsukat kengistä vilkkuen, kivasti jokaisen vastaantulijan syyspäivää piristäen. ;)

Kaupungilla lompsittiin sikinsokin, samalla Notre Damea paikantaen. Kerran meni paikantaminen väärin, mutta aika pian löydettiin oikeaan osoitteeseen. Suuri lauma turisteja hääräsi niin pihalla kuin sisällä kirkossa, kuten voitte arvata. Notre Dame oli kuitenkin aivan älyttömän hieno, niin sisältä kuin ulkoa. Sisällä ei ilmeisesti saanu kuvia ottaa, mikä harmitti kyllä.
Kapunkikierros jatku kylmyyden kourissa, sekä turistikrääsämyymälöitä päivitellen. Niitä (krääsämyymälöitä siis) on sitten tungettu joka nurkkaan matkalaisten iloksi ja suruksi. Tunnustan kyllä, että pitihän niissä parissa putiikissa meidänki käydä.
Päivän mittaa ilma hiukan lämpeni, ja meillä vaatteet lisäänty. Piti ihan ostaa kunnon pipot jotka vedettiin syvälle kaaliin, ja käydä hotellilla kaulaliinaa yms lisäämässä päälle. Ihasteltiin kaupungin hienoja siltoja, sekä vanhoja rakennuksia. Eiffel tornia kohti suunnistamaan vain. Matka oli sen verran pitkä, että piti alkaa ottamaan lakisääteisiä taukoja hiukan usiammin. Nehän onnistuu tietty hyvin paikallisiin antimiin tutustuen.
Vihdoin ja viimein Eiffel tornilla. Pitää kyllä todeta, että odotin jotain hiukan suurempaa ja hienompaa, mutta katu totuus on aina karu totuus. :D Torni ois kyllä ollu varmasti monta kertaa hienompi ilta-aikaan pimiällä. Mutta jokatapauksessa nähty mikä nähty, ja muutama pakollinen kuva otettu oikeen sammakkoperspektiivistä.
Kotimatka hotellille eteni pienen eksymisen saattelemana. Yhdesti turvauduttiin myös metroon. Oltiinhan siinä jo lakisääteisistä tauoista huolimatta väsyneitä matkalaisia. Saldoksi tuli noin 10 tuntia pihalla kaikkea uutta ihmetellen ja katsellen, yksi pari minnuuttinen sillä metrolla, muuten jalan. Pari leijonanmurinaa (Leijonia molemmat ollaan) päästettiin toisillemme eksyneinä hetkinä, mutta jahka hotellille päästiin, niin jo naurettiin asialle. Vanhuus ei tule yksin, siispä jätettiin biletopit laukkuun ja iltarimpsat välliin.
Sunnuntaina pomppasin hereille jo kukonlaulunaikaan, mutta säälin Ankkaa sen verran, että annoin hänen jatkaa unia vielä hetken. Siinä pikkuhiljaa kamppeita kassaan ja kirjautuminen mökiltä ulos. Laukkuja perässä jälleen rettuuttaen lähdettiin pirteinä peipposina tarpomaan kaupungille. Kulutettiin aikaa kahvilla, ihmisiä tuijotellen, pari turistikrääsäkauppaa vielä koluten ja pikku hiljaa taxia metsästäen.
Bussiasemalla hakattiin korttia siihen malliin, että luultiin jo myöhästyvämme kyytiltä. Pitihän se meinaan ihka-aitojen Pariisikorttien kestävyys kokeilla muutaman Paskahousun (korttipeli siis ;) ) merkeissä. Kyyti kuitenkin odotti, hyvin kerittiin. Matka meni taas reippaasti aikataulujen mukkaan.

Kokonaisuudessaan reissu oli hyvä. Myönnettävä kyllä on, että Pariisi oli paljon mitään sanomattomampi kuin ootin. Kaupungilla vilisevät pulsut ja kerjäläiset ärsyttää, niitä oli enemmän kuin Brysselissä. Pariisi on hieno kaupunki, mutta ei todellakaan mikään siisteintä sorttia oleva sellainen. Viikonloppu toki lyhyt aika tutustua isoon kaupunkiin.
Tulin siihen tulokseen kuitenkin, että ei ainakaan Oulua voita tuo Pariisi, saatika Kankaria. ;) Pariisi-Bryssel välin taisinkin torkkua ja haaveilla kotoisista-asioista.

Hömpänpömppää

Kylymä päivä takana. Villasukat saanu kaivella jalakaan ja tiukasti, sekä nokkaa niistää ulkoillessa. Mutta en valita. Ennemminkin ihanaa! Oon niin oottanu, että tuo syksyn kirpeys tullee tännekin. =)

Odottavan aikahan on tunnetusti pitkä, joten viikko edennyt yllättävän hittaasti. Normihommissa tieten päivät menny, eli kakrujen kansa kaiskatessa ja vauvan kansa häärätessä. Vapaa-ajalla oon juossu rakot jalakapohojiin (nyt on sitten käyttöä sympaattisille lastenlaastareille sponsored by Ikea, joita sain läksiäislahajaksi. Kiitos Minna niistä! Tiesit, että tulee tarpeeseen nuo paikkamateriaalit ;)) ja viritelly vanhaa-uutta harrastusta, neulomista. Oonkin ihan innostunut tuosta neulomisesta. :D Mummotouhua, liekkö, mutta ei haittaa. Ja niinhän se on, että harjoitus tekee mestarin, jotenka tein ensin hyvän matkaa erästä kudelmaa (ja en nyt voi paljastaa tässä että mitä ja kenelle :D ), kunnes huomasin että omistin vääristyneen käsityksen ns.nurjastasilmukasta. No, mikäpä siinä. Onneksi tuo neulomuksen purkaminen on aina nopiaa ja yksinkertaista hommaa, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Sinne meni puolikas... no, sanotaanko vaikka että villasukka. Pienen netissä suoritetun oppitunnin jälkeen sitten välähti valo pään päälle, ja homma alko uusiksi alusta alakain. Nyt homma toimii, ja voin mummoilla rauhassa neulomuksien parissa. En sitten tiiä kuinka käyttöä kestää aikaansaannokset, mutta niissäkin aina se ajatus on tärkein. (;

Matkalaukku tongittu nurkasta pölyttymästä, passi ja hammasharja valmiusasemissa. Huomenna siis romanttinen matka Pariisin sykkeeseen Ankan kanssa starttaa Montgomerin ratikkapysäkiltä klo 17.35. Bussiin hypätään klo 19.00, jolla kiidetään rajan yli muille maille. Matka Montgomerin asemalta bussiasemalle ei oo kuin muutama minuutti, mutta ajateltiin ottaa varman päälle aikataulujen suhteen, että ei vaan kelkasta jäähä poisa. Matka Pariisiin ei oo pitkä, elikkä aikalailla klo 23.00 perillä. Siellähän meitä odottaa jonkulainen, lähes summassa ja sattumalla valittu ja varattu motelli. Edullinen on, sekä hyväksi kehuttu. Ei tarvi jäähä ees oven taakse keskellä yötä ruikuttamaan, sillä pulju ottaa huoneensa varanneet asiakkaat vastaan 24/7. Tätäkin hättäiltiin, että keretäänkö aikonaan perille (mielessä siinsi jo telttayöpyminen motellin edustalla). Ankka teki pieniä selvityksiä, ja sai lopulta tiedon, että on täysin turha varautua teltalla. ;) Tämä summassa valittu motelli on muutenkin osoittautunu hyväksi vaihtoehdoksi, sillä ensinnäkin.. siellä on aamiainen (taisi olla oikeen huoneeseen tuotuna) ja toisekseen, se on tosi hyvällä paikalla keskustassa. Notre Damelle noin 1km matkaa, samoin Eiffel tornille noin 1km. Eli ihan kävelymatkan päässä kaikki ns.pääkohteet. Metrothan tuolla myös hyvin kulukee. Toivottavasti aikataulut pittää, ja keretään nähä kaikki tärkeimmät. Paljon kyllä taitaa ajanpuutteen vuoksi jäähä näkemättä, mutta yks viikonloppu, mitenpä se nyt kaikkeen riittäiskään. Mielessä pyöri jo aavemaiset catacombit joihin Pariisissa pääsee tutustumaan, mutta veikkaan niitten jäävän nyt pois menolistalta.
Sunnuntaina paluu kohteeseen nimeltään Bryssel aikalailla klo 20.00.  Siitä kun vielä jollain metrolla jaksaa hurrauttaa kotosalle saakka, niin hyvä on. Voi myös olla, että kantotaakka on kasvanu säkillisellä Eiffel torni krääsää.

Sunnuntailätinät Brysselistä

Tänä aamuna yritin ottaa kiinni rytmistä, joka viikonloppuisin venyy liiallisuuksiin. Kello pärähti soimaan klo 8.00, ja samoin itse pomppasin säikähdyksissä pystyyn, kun luulin täysin maanantaissa mentävän. Helpotus kuitenkin valtasi mieleni, kun hoksin että vielä mitä, tässähän kirkas vapaapäivä siintä vielä edessä. Unta kupoliin vain. Vihdoin ja viimein kun nousin, niin raahustin nuutuneena ja vieläkin unisena alakertaan. Siellä törmäsin "Seinikseen" (elikkä seinänaapuriin), jonka kanssa lyötiin viisaat päät yhteen ja ehkä toinen toistamme puhuttiin ympäri, että on hyvä idea kipaista lähimpään leipomoon hakemaan pientä piristystä sunnuntaiaamuun. Arvaatte varmaan, että tuore croisantti (päällä suklaata ja sisällä jottain hilloa)  kahvin kansa nautittuna on yhtälö, joka minulle maistuu. ;D

Viikonlopun suunnitelmat (joihin piti sisältyä mm.salireeniä ja uintia) meni osittain mettään. Eilen nukkua posotin ohi onneni, eli aamullinen salireeni tapahtui vain unissani. Sinne jäi siis pumpit ja jumpat poikineen odottamaan toista kertaa. Tännään oli tarkoitus mennä uimaan, mutta kuinkas ollakaan... läheinen uimahalli on kiinni!
Mutta ihan ilman urheilusuorituksia ei tietenkään tarvinnu jäähä. Sen takasi läheiselle ostarille suoritettu ostosreissu Ankan ja Seiniksen kanssa. Tai no en kyllä shoppailua miellä urheiluksi, mutta yhdistelmä; täysi ostari ja valtavasti läpi koluttavia kauppoja, sekä pinottain sovitettavia vaatteita, niin melkein lähentelee urheilusuoritusta.
Kyseisellä reissulla loputon ostoslistani pienini ees hiukkasen. Nyt ei tarvi enää kesäkengillä tallustaa, sillä löysin mahtavat saapikkaat. Ankka pisti paremmaksi, ja vallinnanvaikeuksissaan joutu ottamaan kaks paria saapikkaita. Onneksi oon ite mestari tuon itsekurin kanssa, niin ei tullu "heräteostoksia". (Vaikka ne Ankan kengät toki oli tarpeelliset molemmat) ;)
Jo aiemmin oon manaillu siitä kameran muistikortista, kun on niin pieni ja pittää ostaa uus. Sehän se oli taas kerran muistilistalla. Jossain välissä se olikin mielessä kun ostoksilla oltiin, mutta koska inhoon suunnattomasti käydä missään elektroniikkaa sisältvissä kaupoissa tms, niin taisin tahallaan unohtaa koko kortin, ja sitten kun oltiin jo lähtemässä pois koko isosta puljusta, niin muka muistin että kappas kappas, "unohin" katella muistikorttia. :) Fiksua? No ei. Tietää sitä, että ens viikolla se on löydyttävä jostain. Toinen mikä jäi, niin oli ne lenkkeilyhousut. Mutta toisaalta, kun sinnittelen vielä jatkossakin niillä caprilahkeisilla, niin varmaan juoksen vähä kovempaa? Tai ainakin pitempää matkaa. Sillä sen verran viileitä aamuja, että jos meinaa jossain vaiheessa kävelyksi juoksun jälkeen heittää, niin kyllä siinä kylmä hiipii pintaan. Eli kuukausi vielä vanahalla mallilla, niin siitähän on vain etua itselle.
Kotimatkalla jäätiin pari pysäkkiä metrosta ennen meitä pois A:n kansa. Näytettiin siis ulkoilmaa ja katuja uusille kengille, ja ruokittiin itsemme siinä sivussa. Taas huomattiin, että ihmiset tuijottaa täällä tosi häpeilemättömästi. Monesti ollaan mietitty, että näytetäänkö me olevan niin pihalla ihan missä liikutaankin, vai onko meillä kenties selässä tyyliin jotkut "potkaise minua"-tarrat tms? Ei oikein vielä tiedetä, mutta ollaan vaan tultu tulokseen, että tämä on vaan täällä semmosta tuijjottavaa kansaa. Suomessa kun on normaalia, että kävellään nokka maata viistäen niin, ettei vaan katsota ketään silmiin.
Tämän päivän untireissu kun valui ohi, niin vastapainoksi ajattelin lähteä iltapäivällä uimaan taas tuonne ihmismassaan paljouteen, kaupunginsykkeeseen. Tarkoitus siellä kroolatessa tavata jälleen Ankka, sekä eräs uusi tuttavuus. Samalla tehä vähän matkasuunnitelmia, sillä ens perjantaina hypätään iltasella A:n kansa bussiin, ja siirrytään kohteesta a, kohteeseen b. Elikkä täältä Brysselistä rajan taakse Pariisiin. Täältä on niin helppo ja edullinen tehdä pieniä reissuja naapurimaihin. Pientä innostusta ilmaan viljeli myös Erkka kotosuomessa (isoveli), kun suositteli Pariisia nähtävyyksineen erääksi matkakohteeksi. :) Ankkaa nyt ei reissukaveriksi tarvinnut paljoa ees suostutella. Taisi olla heti ensimmäiset treffit, kun jo suunniteltiin reissua Pariisiin... ihana päästä näkemään Notre Damea sun muuta!! 8) Eli kuten huomaatte, muistikortti kameraan on tuolla reissulla kultaakin kalliimpi...
Niin joo, myös muuta odotettavaa luvassa. Ystäväni Laura alias Luru/Lursu/Lärsä (rakkaalla lapsella on monta nimeä) tulee rajan takaa Frankfurtin perukoilta kylläilemmään ilokseni tänne 4-6.11!! Voi olla, että Luru pakkaa laukkuun myös erään innokaan salamatkustajan mukaan.

Eilen morsetin (puhhuin puhelimessa) myös äitiliinin kansa hyvän tovin. Suomi edelleen paljon mielessä, itse asiassa ajatuksista vähintäänkin se 50% siellä, sekä ikäväntunteet kaikkia ja kaikkea kohtaan kyllä riipii. Mutta kaikki kuulosti olevan hyvästi siellä. Alkuviikosta ell käyny hevosille antamassa normirokotuksetkin. Mussukat oli kovasti saanu kehuja. ;) <3 En malta oottaa, että pääsen taas roikkumaan Huntin kaulaan!! :') Oon aina tienny, että kaukosuhteet on tuskasia...
 

Viikonloppu iliman suunnitelmia..?

Tässä viikko pulijattu ja kulijattu lasten rääkättävänä. Tanssi- ja laulutaidot parantunu taas pientä poikaa (3kk) hyysätessä ja nukuttaessa. Vielähän tuo ääni kuitenkin pihisee ja jalaka nousee, joten ei hättää.
Viikonloppu lähes ilman suunnitelmia. Tosin... perjantai ilta varattu paikallisen kulttuurin tutkimiseen seinänaapurin kansa (saatte arvata mitä tämä käsittää), lauantai aamu/aamupäivä ois ensimmäinen reissu läheiselle salille tutustumaan, sekä sen jälkeen treffailua jälleen Ankan kansa. Nämä treffit ostosreissun merkeissä toki. (Ne syyskengät ja -takki alkaa tosiaan olla jo kovaa huutoa täälläkin tähän aikaa vuodesta) Sunnuntaille kaavailin jo uintireissua läheiseen uimahalliin, kunnes tulin siihen tulokseen, että antaapa sen nyt sitten vielä olla, ja katotaan sitten lähemmin lissää.

Saa nähä, että joutaako tässä kohta lähtiä uutta luuria ja läppäriäkin ostamaan. Luuri reistaa tapansa mukaan minkä kerkiää, sehän ei ole uutta tuolla ns.simpukkapuhelimella. Aataminajoilta peräisin oleva läppäri sai eilen vuosihuollon. Siinä sivussa meni w-kirjain imurin suihin, ja ä-kirjaimelle tapahtu jottain varsin jännää. Ennen toimi siis ihan hyvin, mutta päivällisen "huollon" jäläkeen sitä saa painaa rystyset valkosena. Välillä jo laitoin a:ta ä:n sijasta, kun feispuukissa immeisten kansa porisin. :D Jospa kuitenkin "raadoissa" vielä vähä aikaa henki pihisis.

Ilima näyttää aivan mahtavalta. Aurinko paistaa. Tosin mittarissa taisi olla viileimmät lukemat täällä tälle syksyä kun herätessä kattoin; +7. Siinähä melkein aamukahavi höyrysi... ja loputtomalle ostoslistalle lisättävä vieläpä jotkut talvisemmat lenkkeilyhousut. Kyllä tuo caprimitta lahkeille alkaa olla jo nuita menneen kesän juttuja. 

Kokonaisuudessaa täällä kaikki hyvin. Viikot valuu arjen keskellä, eikä yleensä satu mitään mullistavaa. Tosin tänään odottelen postipoikaa tuomaan minulle varsin maailmaani mullistavana lähetyksen Suomesta! Osa kamppeista kun jäi kaiken lähtöhässäkän keskellä kotia, niin siellähän oli mm.lenkkareihin kunnon pohojalliset, että voipi surutta lenkkeillä. Joten niitä tässä nyt oottelen, sekä -uuden harrastuksen siintäen silmissä- muutamaa lankakerrää. Nyt voitte siis kaikki joululahjan ansainneet ystäväiseni ja lähisukulaiseni toivoa, että ette saa juuri minulta sitä pehmeääpakettia tänä vuonna. ;D 


Nyt lähen kokkeilemmaan, että joskos siellä vielä vois yhen kerran ulukoiluttaa niitä kylymiä capreja lenkkeillessä. Jos hypotermia meinaa iskeä, niin tassua vaan toisen etteen.

Tämmönen kiva kaveri kävi yks päivä porinoimassa, kun oli tuo kattoikkuna auki... :D